Kiitokset kaikille äänestäjille ja kadun kulkijoille, tsemppaajille.
Pienen ja matalan profiilin "taistelun" aikana olen saanut kokemusta puoluetyöstä ja kuntapolitiikasta. Ilo on ollut saada tukea ystäviltä. Hyvin rohkaisevaa on ollut tavata viisaita nuoria, joita SDP:hen on liittynyt. Hauskaa on ollut tutustua näin "vihreänä" vanhempiin tovereihin, joiden olemassaolosta en ole edes tiennyt. SDP on paljon kiintoisampi, keskustelevaisempi puolue kuin mitä julkisuus antaa siitä olettaa. Nyt tiedän jo enemmän miten tulee ensikertalaisen ehdokkaana kampanjoida jos haluaa menestyä. Siinä on monta monessa. Tiedän miten tulee olla liikkellä ja missä. Se edellyttää panostuksia sieltä ja täältä.
Murheellinen olen Suomen porvarillistumisesta. Nyt jos koskaan kaivataan voittajilta, Vihreiltä sosiaalista vastuutta ja oikeudenmukaisuutta. Jostain syystä sitä ei ole Helsingissäkään lautakuntatyössä aina näkynyt. Myös pientä ihmistä voisi suojella juuri tänään. Eiköhän kääritä hihat.
Kyllä sen vasemmistovihreän eteen pitäisi ruveta siltoja suunnittelemaan. Puolueiden sukupolvenvaihdokset ajavat jo siihen suuntaan. Ja eiköhän käydä talkoisiin.
Alla ohjaajan sana AllBoys-dokumenttielokuvasta, joka valmistuu vuoden vaihteessa. Radio-ohjelmat jatkuvat nyt uusintoina kun vaalikaranteenikin päättyvi. Dokumenttielokuvani ALLBOYS ja LASKETTU AIKA- työllistävät ensi vuoden puolelle.
Ihmisen elämän arvo on jakamaton.
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
AllBoys
ALL BOYS
A Word from the Director
Markku Heikkinen
What am I involved in if I consume porn or gay porn on the net, DVD or a hotel TV?
I first presented this project to international financiers four years ago. It was somewhat awkward to discuss the lives of gay porn makers and actors in the Czech Republic for such an audience. And yes, I confessed to being a consumer of gay porn. It was not embarrassing, but it was definitely a weird experience. Yes.
I had watched gay porn produced in the Czech Republic in the late 90s. I developed an interest in the lives of these young men in the porn business. Where did these ordinary, seemingly heterosexual boys come from? As a gay man I was also curious about the impact of gay porn on the consumer, me, in the increasingly commercial market of sexuality. Are the makers and consumers of porn on the same page?
Porn certainly meets a growing demand, since it is one of the fastest growing fields in the entertainment industry. In Finland, porn movies account for 95% of all film imports. There must be an audience. Gay porn has never been officially produced in Finland. The thought of a heterosexual Finnish man watching a gay porn film seems impossible. The young men in the Czech films intrigued me. The lure of reality-TV with Big Brothers and Idols has shifted the line between privacy and bare it all. For the uneducated lower-middle class young, momentary fame seems like an opportunity to move on. I don’t really know where to. Most of the young men appearing in Czech gay porn have done so secretly, without their family and friends knowing about it. According to their contracts, the porn films were never supposed to be distributed in the Czech Republic, but local porn shops still carry them. Social confusion has been hard on the actors whose porn shots landed in the evening news thanks to Big Brother stardom.
The themes of All Boys - the impact of consuming and making porn on the sexuality of westerners, their identity and their ability to love themselves and others - are still as true and important as four years ago, when I started this project. This journey through the suburbs, hostels, studios and neighborhood bars in the Czech Republic, Poland and Berlin has been very exciting and rewarding. Further east in Europe - wherever “east” begins - I have gotten close to the lives of porn makers. Men both young and old have shared their stories and lives with me. I have met friends and families of the actors and I have also witnessed the close ties between the porn industry and prostitution with my camera. The world of porn is complex. Some porn actors move on to prostitution after a few films, while some self-proclaimed heterosexuals don’t.
Further west I have stared at the shiny commercial market. I have heard about the business side of market shares, brands and styles. In the course of four years, I have witnessed the downturn in Czech gay porn. Following the accidental birth of the “eastern boys” brand in the mid-90s, there were at best 30 small producers in Prague alone. Many producers have tried their luck there. Thousands of young men have attended castings and tried out modeling against fees that clearly exceed the country’s average income levels. The key Prague characters in the documentary, producer Dan Komar and Ruda Prohacka, have a long history of making films together and an intimate relationship of sorts too.
Czech gay porn is now past its peak. Serious epidemics of sexually-transmitted diseases were a harsh wake-up call, making many producers and models leave the market.
Morals entail contact to other people. Moral springs from life exposed to others. But with the globalized market threatening social structures, citizens - consumers - are becoming increasingly lonely and isolated from such traditional communities as families. If you have no contact to other people, you can take more liberties because nobody cares. Who cares how a homeless young boy with an orphanage background makes his living on the streets of Prague? Lack of social networks is the common denominator for the porn makers and consumers in All boys.
I do not think porn should be moralized. Porn shows what sexual culture in the west has become in the aftermath of the emancipation in the 1960s. Urban, lonely people turn to various products, such as porn, to satisfy their sexual needs. I can consume myself and others on the market, alone. And when I pay, I exchange money and seal the transaction, as if blessing my private deeds in the name of the market. But how private an issue is the commercial sexuality of individuals when it clearly involves exploitation?
Gay porn represents produced, manufactured fantasy that many yearn for. I am quite convinced that in consuming porn, we long for human touch and intimacy. In cities and in the depopulating rural settings, many people live without love and intimacy. The fantasy of porn can bring momentary comfort with its illusions. It does not work for everyone and some cannot or do not want to buy it. And porn cannot satisfy the basic human need for intimacy. It can bring relief, but it cannot physically touch you.
All Boys shows ambivalent, weird, great and complex moments of human life. The young men’s illusions about future meet the fantasies of their seniors. We are all human. We are all exploiting others and being exploited in the money-driven market economy. Even consumers are voluntary or involuntary members in the club of exploitation.
I hope that the film’s characters continue their lives with the viewers. That we won’t forget our responsibility as consumers and citizens. I am grateful for the time and the unforgettable moments I got to spend with these people in the alleys and backyards of Prague and Berlin. They are incredibly fine young and old men. So very human.
On this journey - and in the film - there were moments when I did not know what to do. Moments when I was both excited and disgusted at the same time. I tried to focus on the footage even when the unfairness of life made me furious. I am a documentary filmmaker and others have given me so much. With this film I can pass on the gift to my viewers.
Please.
A Word from the Director
Markku Heikkinen
What am I involved in if I consume porn or gay porn on the net, DVD or a hotel TV?
I first presented this project to international financiers four years ago. It was somewhat awkward to discuss the lives of gay porn makers and actors in the Czech Republic for such an audience. And yes, I confessed to being a consumer of gay porn. It was not embarrassing, but it was definitely a weird experience. Yes.
I had watched gay porn produced in the Czech Republic in the late 90s. I developed an interest in the lives of these young men in the porn business. Where did these ordinary, seemingly heterosexual boys come from? As a gay man I was also curious about the impact of gay porn on the consumer, me, in the increasingly commercial market of sexuality. Are the makers and consumers of porn on the same page?
Porn certainly meets a growing demand, since it is one of the fastest growing fields in the entertainment industry. In Finland, porn movies account for 95% of all film imports. There must be an audience. Gay porn has never been officially produced in Finland. The thought of a heterosexual Finnish man watching a gay porn film seems impossible. The young men in the Czech films intrigued me. The lure of reality-TV with Big Brothers and Idols has shifted the line between privacy and bare it all. For the uneducated lower-middle class young, momentary fame seems like an opportunity to move on. I don’t really know where to. Most of the young men appearing in Czech gay porn have done so secretly, without their family and friends knowing about it. According to their contracts, the porn films were never supposed to be distributed in the Czech Republic, but local porn shops still carry them. Social confusion has been hard on the actors whose porn shots landed in the evening news thanks to Big Brother stardom.
The themes of All Boys - the impact of consuming and making porn on the sexuality of westerners, their identity and their ability to love themselves and others - are still as true and important as four years ago, when I started this project. This journey through the suburbs, hostels, studios and neighborhood bars in the Czech Republic, Poland and Berlin has been very exciting and rewarding. Further east in Europe - wherever “east” begins - I have gotten close to the lives of porn makers. Men both young and old have shared their stories and lives with me. I have met friends and families of the actors and I have also witnessed the close ties between the porn industry and prostitution with my camera. The world of porn is complex. Some porn actors move on to prostitution after a few films, while some self-proclaimed heterosexuals don’t.
Further west I have stared at the shiny commercial market. I have heard about the business side of market shares, brands and styles. In the course of four years, I have witnessed the downturn in Czech gay porn. Following the accidental birth of the “eastern boys” brand in the mid-90s, there were at best 30 small producers in Prague alone. Many producers have tried their luck there. Thousands of young men have attended castings and tried out modeling against fees that clearly exceed the country’s average income levels. The key Prague characters in the documentary, producer Dan Komar and Ruda Prohacka, have a long history of making films together and an intimate relationship of sorts too.
Czech gay porn is now past its peak. Serious epidemics of sexually-transmitted diseases were a harsh wake-up call, making many producers and models leave the market.
Morals entail contact to other people. Moral springs from life exposed to others. But with the globalized market threatening social structures, citizens - consumers - are becoming increasingly lonely and isolated from such traditional communities as families. If you have no contact to other people, you can take more liberties because nobody cares. Who cares how a homeless young boy with an orphanage background makes his living on the streets of Prague? Lack of social networks is the common denominator for the porn makers and consumers in All boys.
I do not think porn should be moralized. Porn shows what sexual culture in the west has become in the aftermath of the emancipation in the 1960s. Urban, lonely people turn to various products, such as porn, to satisfy their sexual needs. I can consume myself and others on the market, alone. And when I pay, I exchange money and seal the transaction, as if blessing my private deeds in the name of the market. But how private an issue is the commercial sexuality of individuals when it clearly involves exploitation?
Gay porn represents produced, manufactured fantasy that many yearn for. I am quite convinced that in consuming porn, we long for human touch and intimacy. In cities and in the depopulating rural settings, many people live without love and intimacy. The fantasy of porn can bring momentary comfort with its illusions. It does not work for everyone and some cannot or do not want to buy it. And porn cannot satisfy the basic human need for intimacy. It can bring relief, but it cannot physically touch you.
All Boys shows ambivalent, weird, great and complex moments of human life. The young men’s illusions about future meet the fantasies of their seniors. We are all human. We are all exploiting others and being exploited in the money-driven market economy. Even consumers are voluntary or involuntary members in the club of exploitation.
I hope that the film’s characters continue their lives with the viewers. That we won’t forget our responsibility as consumers and citizens. I am grateful for the time and the unforgettable moments I got to spend with these people in the alleys and backyards of Prague and Berlin. They are incredibly fine young and old men. So very human.
On this journey - and in the film - there were moments when I did not know what to do. Moments when I was both excited and disgusted at the same time. I tried to focus on the footage even when the unfairness of life made me furious. I am a documentary filmmaker and others have given me so much. With this film I can pass on the gift to my viewers.
Please.
torstai 23. lokakuuta 2008
Kirkko ja kaupunki- kolumni 10.9.2008
Hyvä Eero-piispa
Et suostunut vihkimään miesystävääni papiksi, koska hän ei suostunut vaatimaasi selibaattiin. Se, että rakkaani ja suhteemme eivät kelvanneet kirkolle, oli läheisiämme ja uskoa koetteleva selkkaus. Olimme osapuolisia jossain, missä emme tulleet kuulluiksi emmekä nähdyiksi. Olin raivona. Ei kuulu!
Kymmenen vuotta myöhemmin sinulla ei ollut kai muuta mahdollisuutta, kun vihkiä arvostettu ystäväni ja exäni papiksi. Vastavihittyjen pappien vastaanotolla istuin makuukammarissanne aviovuoteellanne ryystämässä kahvia. Varoin läikyttelemästä. Aivan kuin jokin olisi pyrkinyt huomaamattaan eheytymään sisimmässäni.
Alppilan piispantarkastuksessa, Sleyn sortaessa naispappeja, peräänkuulutit suvaitsevaisuutta naispappeuden vastustajia kohtaan yhteisen kirkon nimissä. Suvaitsevaisuuden uudelleen määrittelysi oli hämmentävää. Puhuit myös seksuaalisesti poikkeavista ihmisistä. Käytit terminologiaa, jota asemasi omaavalta ihmiseltä ei odottaisi. Seurakuntaneuvoston jäsenet kävivät sanavalintojasi nuhtelemassa.
Hyvä Eero, nyt kirkossa pitää keskustella samaa sukupuolta olevien parisuhteen siunaamisesta tai vihkimisestä, jotta asia saataisiin pois päiväjärjestyksestä. Mutta mitä – oikein työryhmä selvittää homoseksuaalisuutta, jota on runoin ja kuvin kuvattu tuhansia vuosia. Tässä selvittelyn selvittelyssä hiukset harmaantuvat ja ihmiset kuluttavat seksiä ja toisiaan. Sukupuolinen suuntautuminen on pieni asia verrattuna meidän arkipäivän parisuhteittemme kipunointiin oikeasta rakkaudesta, uskollisuudesta, hyvästä seksistä. Perin outo tapa sinällään kirkolta hoitaa asiakassuhteita lyömällä ovi kiinni niiltä, jotka osoittavat kaipaavansa sen palveluita. Ei tänne! Ei sovi! Ei käy!
Papeille lähettämässä kirjeessä olet huolestunut siitä, että parisuhdekeskustelussa mielipiteiden vastakkaisuus on kristityillä niin vahvaa, että kirkot ovat vaarassa jakautua. Jonkin ihmeen ykseyden nimissä sinä puolustat naispappeuden vastustajia, luot tilaa homojen syrjinnälle, väkivallan hämärälle kirkossakin.
Hyvä Eero, täytät ensi vuonna 65v. Se on hyvä ikä jäädä eläkkeelle. Monikulttuurinen Helsingin hiippakunta tarvitsee johtajan, joka johtaa rohkeasti joukkojaan edestäpäin. Puskissa on jengiä muutenkin
Et suostunut vihkimään miesystävääni papiksi, koska hän ei suostunut vaatimaasi selibaattiin. Se, että rakkaani ja suhteemme eivät kelvanneet kirkolle, oli läheisiämme ja uskoa koetteleva selkkaus. Olimme osapuolisia jossain, missä emme tulleet kuulluiksi emmekä nähdyiksi. Olin raivona. Ei kuulu!
Kymmenen vuotta myöhemmin sinulla ei ollut kai muuta mahdollisuutta, kun vihkiä arvostettu ystäväni ja exäni papiksi. Vastavihittyjen pappien vastaanotolla istuin makuukammarissanne aviovuoteellanne ryystämässä kahvia. Varoin läikyttelemästä. Aivan kuin jokin olisi pyrkinyt huomaamattaan eheytymään sisimmässäni.
Alppilan piispantarkastuksessa, Sleyn sortaessa naispappeja, peräänkuulutit suvaitsevaisuutta naispappeuden vastustajia kohtaan yhteisen kirkon nimissä. Suvaitsevaisuuden uudelleen määrittelysi oli hämmentävää. Puhuit myös seksuaalisesti poikkeavista ihmisistä. Käytit terminologiaa, jota asemasi omaavalta ihmiseltä ei odottaisi. Seurakuntaneuvoston jäsenet kävivät sanavalintojasi nuhtelemassa.
Hyvä Eero, nyt kirkossa pitää keskustella samaa sukupuolta olevien parisuhteen siunaamisesta tai vihkimisestä, jotta asia saataisiin pois päiväjärjestyksestä. Mutta mitä – oikein työryhmä selvittää homoseksuaalisuutta, jota on runoin ja kuvin kuvattu tuhansia vuosia. Tässä selvittelyn selvittelyssä hiukset harmaantuvat ja ihmiset kuluttavat seksiä ja toisiaan. Sukupuolinen suuntautuminen on pieni asia verrattuna meidän arkipäivän parisuhteittemme kipunointiin oikeasta rakkaudesta, uskollisuudesta, hyvästä seksistä. Perin outo tapa sinällään kirkolta hoitaa asiakassuhteita lyömällä ovi kiinni niiltä, jotka osoittavat kaipaavansa sen palveluita. Ei tänne! Ei sovi! Ei käy!
Papeille lähettämässä kirjeessä olet huolestunut siitä, että parisuhdekeskustelussa mielipiteiden vastakkaisuus on kristityillä niin vahvaa, että kirkot ovat vaarassa jakautua. Jonkin ihmeen ykseyden nimissä sinä puolustat naispappeuden vastustajia, luot tilaa homojen syrjinnälle, väkivallan hämärälle kirkossakin.
Hyvä Eero, täytät ensi vuonna 65v. Se on hyvä ikä jäädä eläkkeelle. Monikulttuurinen Helsingin hiippakunta tarvitsee johtajan, joka johtaa rohkeasti joukkojaan edestäpäin. Puskissa on jengiä muutenkin
torstai 16. lokakuuta 2008
YLERADIO 1 Kaupungistako konserni?
KAUPUNGISTAKO KONSERNI?
Leikitäänkö Tampereella markkinataloutta?
(YLE Radio 1 ti 5.8.2008 klo 9.06-10.00)
KUUNTELE: http://areena.yle.fi/toista?id=1408290
Kilpailuttaminen, tilaaja-tuottaja -mallit, palvelusetelit ja sopimusohjaus lisääntyvät kunnissa vuonna 2005 alkaneen kunta- ja palvelurakennehankkeen, Paras-uudistuksen vanavedessä. Tampereen kaupunki otti Tiltun (tilaaja-tuottaja- mallin) käyttöön 2007 alusta. Kaupungin toimintamallin muutos haastaa perinteisen poliittisen luottamusmiehen osan näin kunnallisvaalienkin alla.
Sosiaalityön professori ja Tampereen kaupunginvaltuutettu Jari Heinonen(skp) on ollut alusta tilaaja-tuottaja-mallia vastaan. Heinosen mukaan se on markkinataloudella leikkimistä ja kaventaa demokratiaa höyläämällä valtuuston valtaa. Sopiiko Tiltu hyvinvointipalveluihin laisinkaan?
Tamperelaisen mallin isä, strategiapäällikkö, Kari Hakarin mukaan hyvinvointineuvolat ja kotiutustiimi ovat uuden mallin hedelmiä. Tilaajalautakunnissa on valta valtuutetuilla.
Tilaajalautakunnilla tulisi osata kyky pitää yllä markkinoita. Luottamushenkilöiden tulisi osata asiansa ja tuntea markkinat kuin omat osakesalkkunsa. Vaihtoehtoista tuotantoa tulisi olla oikeasti olemassa kun kilpailuttamisen tielle lähdetään. Näennäismarkkinoista väitellyt Liisa Kähkönen suosittelee kunnille tarkkaa harkintaa ja hiomista, jos kilpailuttamiseen lähdetään
Kunnallisvaalien alla Markku Heikkisen seurassa Tiltun isä, strategiapäällikkö Kari Hakari, Tampereen kaupunginvaltuutettu Jari Heinonen ja näennäismarkkinoista väitellyt Liisa Kähkönen keskustelevat onko kunnan palveluiden kilpailuttaminen pelkkää sanahelinää? Tuoko Tiltu kustannussäästöjä tai parempia palveluja.
Leikitäänkö Tampereella markkinataloutta?
(YLE Radio 1 ti 5.8.2008 klo 9.06-10.00)
KUUNTELE: http://areena.yle.fi/toista?id=1408290
Kilpailuttaminen, tilaaja-tuottaja -mallit, palvelusetelit ja sopimusohjaus lisääntyvät kunnissa vuonna 2005 alkaneen kunta- ja palvelurakennehankkeen, Paras-uudistuksen vanavedessä. Tampereen kaupunki otti Tiltun (tilaaja-tuottaja- mallin) käyttöön 2007 alusta. Kaupungin toimintamallin muutos haastaa perinteisen poliittisen luottamusmiehen osan näin kunnallisvaalienkin alla.
Sosiaalityön professori ja Tampereen kaupunginvaltuutettu Jari Heinonen(skp) on ollut alusta tilaaja-tuottaja-mallia vastaan. Heinosen mukaan se on markkinataloudella leikkimistä ja kaventaa demokratiaa höyläämällä valtuuston valtaa. Sopiiko Tiltu hyvinvointipalveluihin laisinkaan?
Tamperelaisen mallin isä, strategiapäällikkö, Kari Hakarin mukaan hyvinvointineuvolat ja kotiutustiimi ovat uuden mallin hedelmiä. Tilaajalautakunnissa on valta valtuutetuilla.
Tilaajalautakunnilla tulisi osata kyky pitää yllä markkinoita. Luottamushenkilöiden tulisi osata asiansa ja tuntea markkinat kuin omat osakesalkkunsa. Vaihtoehtoista tuotantoa tulisi olla oikeasti olemassa kun kilpailuttamisen tielle lähdetään. Näennäismarkkinoista väitellyt Liisa Kähkönen suosittelee kunnille tarkkaa harkintaa ja hiomista, jos kilpailuttamiseen lähdetään
Kunnallisvaalien alla Markku Heikkisen seurassa Tiltun isä, strategiapäällikkö Kari Hakari, Tampereen kaupunginvaltuutettu Jari Heinonen ja näennäismarkkinoista väitellyt Liisa Kähkönen keskustelevat onko kunnan palveluiden kilpailuttaminen pelkkää sanahelinää? Tuoko Tiltu kustannussäästöjä tai parempia palveluja.
tiistai 7. lokakuuta 2008
HOMOSTAKO POMO?
Tässä viimeisin KOLUMNINI 8.10.2008 alkuperäinen versio Kirkko ja kaupunki-lehteen, joka on muuten hyvä lehti.
USKO POIS!
HOMOSTA POMO
Lapin Kansan uudeksi päätoimittajaksi valittu Johanna Korhonen sai potkut. Korhosen mukaan pikaisen erottamisen syynä on hänen naispuolisonsa. Oikeudessa puidaan työhönottoprosessin huokausten ja taukojen semiotiikkaa.
Rekrytointiyhtiön toimitusjohtaja Mia-Riitta Kivinen kertoi Talouselämässä, että ” homoseksuaalisuus on asia, jota ei saa kysyä eikä hakijakaan ota sitä esiin". Samassa jutussa kerrottiin myös Veckans Affärerin tutkimuksesta, jossa ruotsalaisten rekrytointifirmojen johtajat vakuuttivat "tuollaisten asioiden" tulevan julki syvähaastattelussa, persoonallisuustestissä tai perhesuhdetietojen perusteella. Korhosen rekisteröity parisuhde oli meillä päin julkinen salaisuus, josta ei udeltu suoraan työhaastattelussa.
Lain mukaan ei kirkossa eikä kaupungissakaan saisi syrjiä ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Mutta sitä on vaikea todentaa muutoin kuin pistämällä Korhosen tavoin itsensä ja läheisensäkin likoon. Ovatko nurkkaan sysätyt Kullervot kolistelemassa nyt ulos kaapeistaan?
Sitra järjesti taannoin seminaarin, jossa luovuus ja erilaisuus kuten homoseksuaalisuus nähtiin arvokkaana asiana tavoiteltaessa innovaatioita ja globaalia kilpailukykyä. Homoystävällisten kaupunkien on sanottu vetävän hyvin puoleensa innovatiivisia yrityksiä, tekniikan ja talouden tienraivaajia. Näkisimme niin mielellämme tuollaisia sosiaalisesti eläviä, hauskoja ja suvaitsevia paikkoja näilläkin lakeuksilla. Helsinki on matkalla sinne päin ja tarvitsee vereviä kulttuurin tekijöitä, jotka tuovat leipää ja tilaa hengittää maahanmuuttajillekin. Muualla kehittyvien maakuntien suomessa tupa-iltojen tunkkainen tukistusote ja ”samanmielisten” salailu sitoo yhä energiaa ja lannistaa luovuutta. Hiljainen enemmistö on ollut pitkään vaiti kirkossakin kun fundamentalistit ovat käyttäneet kovaa kieltä ja pelkoa aseenaan naisia ja vähemmistöjä kohtaan.
Suurista amerikkalaisista yrityksistä mm. Wal-Mart ja IBM ovat näkyvästi esillä henkilökuntansa homoverkostoissa. Nokiakin mainosti nettisivuillaan sen leivissä olevan 120 ja rapiat eri kansalaisuutta. Homoista pidetään sordiinoa. Huomenna Suomessakin pörssiyritys, joka kertoo johtajansa olevan kykenevä rakastamaan toista ihmistä -miestä tai naista tai molempia saa myönteistä huomioita ja kurssinsa toppiin. Ylihuomenna kirkkokin ellei se uinu ruususen uneen kuten Neuvostoliitto.
USKO POIS!
HOMOSTA POMO
Lapin Kansan uudeksi päätoimittajaksi valittu Johanna Korhonen sai potkut. Korhosen mukaan pikaisen erottamisen syynä on hänen naispuolisonsa. Oikeudessa puidaan työhönottoprosessin huokausten ja taukojen semiotiikkaa.
Rekrytointiyhtiön toimitusjohtaja Mia-Riitta Kivinen kertoi Talouselämässä, että ” homoseksuaalisuus on asia, jota ei saa kysyä eikä hakijakaan ota sitä esiin". Samassa jutussa kerrottiin myös Veckans Affärerin tutkimuksesta, jossa ruotsalaisten rekrytointifirmojen johtajat vakuuttivat "tuollaisten asioiden" tulevan julki syvähaastattelussa, persoonallisuustestissä tai perhesuhdetietojen perusteella. Korhosen rekisteröity parisuhde oli meillä päin julkinen salaisuus, josta ei udeltu suoraan työhaastattelussa.
Lain mukaan ei kirkossa eikä kaupungissakaan saisi syrjiä ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Mutta sitä on vaikea todentaa muutoin kuin pistämällä Korhosen tavoin itsensä ja läheisensäkin likoon. Ovatko nurkkaan sysätyt Kullervot kolistelemassa nyt ulos kaapeistaan?
Sitra järjesti taannoin seminaarin, jossa luovuus ja erilaisuus kuten homoseksuaalisuus nähtiin arvokkaana asiana tavoiteltaessa innovaatioita ja globaalia kilpailukykyä. Homoystävällisten kaupunkien on sanottu vetävän hyvin puoleensa innovatiivisia yrityksiä, tekniikan ja talouden tienraivaajia. Näkisimme niin mielellämme tuollaisia sosiaalisesti eläviä, hauskoja ja suvaitsevia paikkoja näilläkin lakeuksilla. Helsinki on matkalla sinne päin ja tarvitsee vereviä kulttuurin tekijöitä, jotka tuovat leipää ja tilaa hengittää maahanmuuttajillekin. Muualla kehittyvien maakuntien suomessa tupa-iltojen tunkkainen tukistusote ja ”samanmielisten” salailu sitoo yhä energiaa ja lannistaa luovuutta. Hiljainen enemmistö on ollut pitkään vaiti kirkossakin kun fundamentalistit ovat käyttäneet kovaa kieltä ja pelkoa aseenaan naisia ja vähemmistöjä kohtaan.
Suurista amerikkalaisista yrityksistä mm. Wal-Mart ja IBM ovat näkyvästi esillä henkilökuntansa homoverkostoissa. Nokiakin mainosti nettisivuillaan sen leivissä olevan 120 ja rapiat eri kansalaisuutta. Homoista pidetään sordiinoa. Huomenna Suomessakin pörssiyritys, joka kertoo johtajansa olevan kykenevä rakastamaan toista ihmistä -miestä tai naista tai molempia saa myönteistä huomioita ja kurssinsa toppiin. Ylihuomenna kirkkokin ellei se uinu ruususen uneen kuten Neuvostoliitto.
tiistai 30. syyskuuta 2008
Miksei joku voisi jo holhota?
Turun yliopiston tutkimuksen mukaan suurella joukolla suomalaisista on kehnot tiedot poliittisesta ja yhteiskunnallisesta päätöksenteosta. Lähes kaksi kolmesta suomalaisesta ei osannut nimetä hallituspuolueita. 75 prosenttia ei tiedä, mitkä ovat eduskunnan tehtävät. Voimmeko enää puhua oikeasta kansanvaltaisesta järjestelmästä ja demokratiasta jos lukuihin on luottamista. Erityisesti nuorten tietämättömyys päätöksenteosta saa sydämen kylmenemään. Ammattioppilaitoksissa opiskelevat tuntuvat olevan aika lailla pihalla poliittisesta järjestelmästämme.
Minkälaista mahtaa olla peruskoulujen yhteiskuntaopin ja historian opetus? Miksei Suomen poliittisen järjestelmän, kansanedustuslaitoksen ja puolueiden historiasta opeteta perusteita? Minkälaisen porvarillisen piilo-opetussuunnitelman mukaista tämä on? SDP:n ihanteisiin on kuulunuut aina tasa-arvo kansalaisten kouluttamiseen ja sivistämineen. Tyhmistäminen ja populismi ei ole köyhän etu. Haloo opetusministeriö ja kouluhallitus!
Aikamme kaupallinen media pinnallistuu ja viihteellistyy. Pinta ja muoto ovat tulleet mainonnan kautta kuluttajille tärkeämmäksi kuin ristiriitainen substanssi, joka haastaa kysymään, epäilemään ja etsimään vastauksia. Siksi ”brändäys” mielikuvineen toimii ajassamme ja keskustelu tyrehtyy. Tämä on yhteiskunnallinen ongelma. Brändätään puhetta yhteisöllisyydestä, mutta ei olla valmiita yhteisvastuuseen, lainsäädännön kautta ihmisten käyttäytymisen ohjaamiseen. Ja mitäs muuta se onkaan kuin "hyysäämistä" ja "holhoamista". Kokoomuksen ja vihreiden vaalikampanjat ovat hyviä esimerkkeinä brändien aallonharjalla ratsastamisesta. Helsingissä voit myydä oikeistolaisen, rikkaita suosivan politiikan nokkelalla ”työväenpuolueen” imagolla tai maailmaa syleilevällä ”vihreydellä”. Minusta tämä ei ole hauskaa eikä kivaa jos ihmisten tasa-arvo eikä kestävämpi kehitys oikeasti meillä eikä globaalistikaan etene. Kokoomuksen "Tulkaa yhteen " puistattaa ylimielisyydellään.
Kuinka ohueksi, historiattomaksi politiikka ja poliittinen journalismi voivatkaan vielä tulla? Tässä typerehtimisessä ovat niin puolueet, koululaitos, kodit kuin mediakin osallisina. Poliittinen historia, Suomen historia on myös politiikkaa, ja puolueet osa sitä. Minkälainen demokratia Suomi on huomenna vailla kansanvaltaa?
Kiinnostavaa oli kuinka pitkä-aikainen valtiomies Lipponen vertasi Tapanilan työväenyhdistyksessä pitämässään puheessaan kokoomusta ja "McCainin Amerikkaa", jotka molemmat yrittävät irtautua "kapitalismin rötöksistä" ja esiintyä työmiehen ystävinä. "Kokoomuksen ylimielisen omahyväinen retostaminen "työväen presidentillä" ja nyt töihin ryhtymisellä haalareineen ei näytä kovin sivistyneeltä", sanoi Lipponen. Tunnen samoin kuin Lipponen. Ehkä olen vanhanaikainen. Porvarillinen mediahan nälvii sosialidemokraatteja vanhanaikaisiksi kun SDP haluaa panostaa kuntien peruspalveluihin ja siirtää sinne rahaa. SDP yrittää siis "hyysätä" vähäosaisia vaatimalla 150 milj. lisää kuntien palveluihin. Porvareiden mielestä on vanhanaikaista, että veronmaksajat saisivat maksamilleen veroille vastinetta. Todistamme nyt porvarihallituksen aikana, että markkinoiden kaikkivoipainen ohjaus ei toimikaan. Republikaanien USA:ssa sosialisoidaan pankkeja. Miksi kapitalismissa sosialisoidaan aina tappiot eikä koskaan voittoja? Onpa jalo systeemi! Parempi olisi vahvistaa talouden suunnitelmallisuutta. Ohjattuina markkinat voivat olla hyvä renki.
Olisin niin tyytyväinen, jos meitä suomalaisia hyysättäisiin aidosti edes piirun verran enemmän.
Vapaan kuluttajan, vapaan markkinatalouden atomin liikkumavara on nähty. Tahdon olla objekti holhouksen.
Minkälaista mahtaa olla peruskoulujen yhteiskuntaopin ja historian opetus? Miksei Suomen poliittisen järjestelmän, kansanedustuslaitoksen ja puolueiden historiasta opeteta perusteita? Minkälaisen porvarillisen piilo-opetussuunnitelman mukaista tämä on? SDP:n ihanteisiin on kuulunuut aina tasa-arvo kansalaisten kouluttamiseen ja sivistämineen. Tyhmistäminen ja populismi ei ole köyhän etu. Haloo opetusministeriö ja kouluhallitus!
Aikamme kaupallinen media pinnallistuu ja viihteellistyy. Pinta ja muoto ovat tulleet mainonnan kautta kuluttajille tärkeämmäksi kuin ristiriitainen substanssi, joka haastaa kysymään, epäilemään ja etsimään vastauksia. Siksi ”brändäys” mielikuvineen toimii ajassamme ja keskustelu tyrehtyy. Tämä on yhteiskunnallinen ongelma. Brändätään puhetta yhteisöllisyydestä, mutta ei olla valmiita yhteisvastuuseen, lainsäädännön kautta ihmisten käyttäytymisen ohjaamiseen. Ja mitäs muuta se onkaan kuin "hyysäämistä" ja "holhoamista". Kokoomuksen ja vihreiden vaalikampanjat ovat hyviä esimerkkeinä brändien aallonharjalla ratsastamisesta. Helsingissä voit myydä oikeistolaisen, rikkaita suosivan politiikan nokkelalla ”työväenpuolueen” imagolla tai maailmaa syleilevällä ”vihreydellä”. Minusta tämä ei ole hauskaa eikä kivaa jos ihmisten tasa-arvo eikä kestävämpi kehitys oikeasti meillä eikä globaalistikaan etene. Kokoomuksen "Tulkaa yhteen " puistattaa ylimielisyydellään.
Kuinka ohueksi, historiattomaksi politiikka ja poliittinen journalismi voivatkaan vielä tulla? Tässä typerehtimisessä ovat niin puolueet, koululaitos, kodit kuin mediakin osallisina. Poliittinen historia, Suomen historia on myös politiikkaa, ja puolueet osa sitä. Minkälainen demokratia Suomi on huomenna vailla kansanvaltaa?
Kiinnostavaa oli kuinka pitkä-aikainen valtiomies Lipponen vertasi Tapanilan työväenyhdistyksessä pitämässään puheessaan kokoomusta ja "McCainin Amerikkaa", jotka molemmat yrittävät irtautua "kapitalismin rötöksistä" ja esiintyä työmiehen ystävinä. "Kokoomuksen ylimielisen omahyväinen retostaminen "työväen presidentillä" ja nyt töihin ryhtymisellä haalareineen ei näytä kovin sivistyneeltä", sanoi Lipponen. Tunnen samoin kuin Lipponen. Ehkä olen vanhanaikainen. Porvarillinen mediahan nälvii sosialidemokraatteja vanhanaikaisiksi kun SDP haluaa panostaa kuntien peruspalveluihin ja siirtää sinne rahaa. SDP yrittää siis "hyysätä" vähäosaisia vaatimalla 150 milj. lisää kuntien palveluihin. Porvareiden mielestä on vanhanaikaista, että veronmaksajat saisivat maksamilleen veroille vastinetta. Todistamme nyt porvarihallituksen aikana, että markkinoiden kaikkivoipainen ohjaus ei toimikaan. Republikaanien USA:ssa sosialisoidaan pankkeja. Miksi kapitalismissa sosialisoidaan aina tappiot eikä koskaan voittoja? Onpa jalo systeemi! Parempi olisi vahvistaa talouden suunnitelmallisuutta. Ohjattuina markkinat voivat olla hyvä renki.
Olisin niin tyytyväinen, jos meitä suomalaisia hyysättäisiin aidosti edes piirun verran enemmän.
Vapaan kuluttajan, vapaan markkinatalouden atomin liikkumavara on nähty. Tahdon olla objekti holhouksen.
torstai 11. syyskuuta 2008
Hyvästi KAJAANIN PAPERITEOLLISUUS
Kajaanin Tihisenniemellä on tehty paperia 90 vuotta. Isäni oli tehtaalla 35 v. Vanhin veljeni on ehtinyt olla 40v. ja jää nyt työttömäksi yhtenä n. 540 muun joukossa. Liitännaisvaikutuksineen se tarkoittaa Kainuussa 2000 työtöntä ja 10% lisäystä työttömien määrässä.
Tiedän isäni kertomuksista, miten SDP, työväenliike ja ay-liike on taistellut työturvallisuuden, työviihtyvyyden ja palkkauksen eteen. Mikään muutos parempaan ei ole tullut ilmaiseksi. Yhteistyössä, demareiden kalistellessa hampaitaan kommunistien kanssa ovat kuitenkin tehdastyöläisten työ-olosuhteet parantuneet. Näin maailma muuttuu.
Nyt jokin meidän perheemme ja satojen kainuulaisperheiden elämää määrittänyt punainen lanka katkeaa. Paperiteollisuus on ollut olennainen osa Kajaanin, meidän kainuulaisten identiteettiä 90 vuotta. Tehtaasta ja sen tuomasta leivästä, toimeentulosta, verovaroista, hyvinvoinnista olemme olleet osallisia. Nyt vanha ruuna saa mennä. Syyllisikö nyt pitäisi jahdata?
Kajaani on ollut uhanalaisten tehtaiden luetteloissa pitkään. Silti on uskottu, että useiden vuosien kova ja tuloksellinen työ tehtaan toiminnan tehostamiseksi pelastaisi sen. Tekemisen meininki, yhteiseen projektiin sitoutuminen on ollut suurta. Kajaanin PK 4:lla ajettiin uusi tuotantoennätys juuri ennen kuin viime talvena alkoi kymmenen kuukauden tuotantoseisokki. Kajaanissa on myös kehitetty menetelmä, jolla männystä voidaan valmistaa paperia ilman selluksi keittämisen välivaihetta. Tämäkään kehitystyö ei riittänyt turvaamaan paperinvalmistusta Kainuussa.
UPM kertoi johtajiensa suulla, että tehtaan etäisyys markkinoille on liian suuri, raaka-aine- ja energiakustannukset liian korkeat paperin hintakehitykseen nähden.
Nyt pelottaa se, että kuinka paljon työpaikkoja meneekään seurannaisvaikutuksineen. Kainuu on jo valmiiksi maan pahinta työttömyysaluetta. Nyt yritetään satsata mm. kaivosteollisuuteen matkailuun, mekaaniseen puunjalostukseen. Metsää Kainuussa riittää. Hakkuualueet hyppivät liikkujan silmille. Kainuussa on hakattu puuta 3 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kainuun metsät kasvavat 6 miljoonaa kuutiota. Mutta löytyy Kainuusta myös koskematonta korpea ja aarnialueita.
Ehkäpä biopolttoaineita ennen pitkään valmistetaan Tihisennimen perinteikkäällä teollisuusalueella, joka on piirtynyt pilviä valaisseineen tehdasrakennuksineen ja sellun tuoksuineen, rahan hajuineen osaksi jokaisen kajaanilaisen, kainuulaisen sielunmaisemaa. Vai onko puu liian kallis materiaali energian lähteeksi. Joka tapauksessa Ameriikan valtausyrityksiä ei nyt miljardeilla tehdä. Nyt odotellaan uusia paperiteollisuuden innovaatioita, tutkimuksen ja kehityksen "hetelmiä". Voi hyvin, vanha kotikaupunki! Periksi ei anneta Heikkisilläkään.
Tiedän isäni kertomuksista, miten SDP, työväenliike ja ay-liike on taistellut työturvallisuuden, työviihtyvyyden ja palkkauksen eteen. Mikään muutos parempaan ei ole tullut ilmaiseksi. Yhteistyössä, demareiden kalistellessa hampaitaan kommunistien kanssa ovat kuitenkin tehdastyöläisten työ-olosuhteet parantuneet. Näin maailma muuttuu.
Nyt jokin meidän perheemme ja satojen kainuulaisperheiden elämää määrittänyt punainen lanka katkeaa. Paperiteollisuus on ollut olennainen osa Kajaanin, meidän kainuulaisten identiteettiä 90 vuotta. Tehtaasta ja sen tuomasta leivästä, toimeentulosta, verovaroista, hyvinvoinnista olemme olleet osallisia. Nyt vanha ruuna saa mennä. Syyllisikö nyt pitäisi jahdata?
Kajaani on ollut uhanalaisten tehtaiden luetteloissa pitkään. Silti on uskottu, että useiden vuosien kova ja tuloksellinen työ tehtaan toiminnan tehostamiseksi pelastaisi sen. Tekemisen meininki, yhteiseen projektiin sitoutuminen on ollut suurta. Kajaanin PK 4:lla ajettiin uusi tuotantoennätys juuri ennen kuin viime talvena alkoi kymmenen kuukauden tuotantoseisokki. Kajaanissa on myös kehitetty menetelmä, jolla männystä voidaan valmistaa paperia ilman selluksi keittämisen välivaihetta. Tämäkään kehitystyö ei riittänyt turvaamaan paperinvalmistusta Kainuussa.
UPM kertoi johtajiensa suulla, että tehtaan etäisyys markkinoille on liian suuri, raaka-aine- ja energiakustannukset liian korkeat paperin hintakehitykseen nähden.
Nyt pelottaa se, että kuinka paljon työpaikkoja meneekään seurannaisvaikutuksineen. Kainuu on jo valmiiksi maan pahinta työttömyysaluetta. Nyt yritetään satsata mm. kaivosteollisuuteen matkailuun, mekaaniseen puunjalostukseen. Metsää Kainuussa riittää. Hakkuualueet hyppivät liikkujan silmille. Kainuussa on hakattu puuta 3 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kainuun metsät kasvavat 6 miljoonaa kuutiota. Mutta löytyy Kainuusta myös koskematonta korpea ja aarnialueita.
Ehkäpä biopolttoaineita ennen pitkään valmistetaan Tihisennimen perinteikkäällä teollisuusalueella, joka on piirtynyt pilviä valaisseineen tehdasrakennuksineen ja sellun tuoksuineen, rahan hajuineen osaksi jokaisen kajaanilaisen, kainuulaisen sielunmaisemaa. Vai onko puu liian kallis materiaali energian lähteeksi. Joka tapauksessa Ameriikan valtausyrityksiä ei nyt miljardeilla tehdä. Nyt odotellaan uusia paperiteollisuuden innovaatioita, tutkimuksen ja kehityksen "hetelmiä". Voi hyvin, vanha kotikaupunki! Periksi ei anneta Heikkisilläkään.
keskiviikko 10. syyskuuta 2008
YLERADIO1 Vangit ovat köyhimpiä
Mihin vankeja tarvitaan?
(YLE Radio 1 ti 22.7.2008 klo 9.06-10.00)
KUUNTELE: http://areena.yle.fi/toista?id=1383810
Markku Heikkinen kysyy heinäkuun lopun tiistaina, miten vankien olot Suomessa ovat kehittyneet vuosi vankeuslakiuudistuksen ja vankiloiden organisaatiouudistuksen jälkeen?
Vanhan 'tiiliterapian' parantavaan vaikutukseen ei usko kukaan. Onkin havaittu, että vangit tarvitsevat tukea ja koulutusta niin muurien sisällä kuin ulkopuolella. Silti he kokevat olevansa heitteillä.
Vankiloiden kautta pyörähtää vuosittain noin 7 000 vankia. Vankeja on edelleen yli 30 prosenttia enemmän kuin 1990-luvun lopussa.
Vapautuvat vangit ovat yksi yhteiskuntamme köyhimmistä, syrjäytyneimmistä ja sairaimmista ihmisryhmistä. Monien lapsuusajan ongelmat ovat suuret, päihdeongelmat suuret ja asunto-ongelmat suuret.
Inhimillistä vajetta on kaikesta, myös koulutuksesta. Rikollisuuden tiedetään olevan yleisempää rikoksesta tuomittujen kuin ei-rikollisten lapsilla. Jossain määrin rikos siirtyy sukupolvien välillä. Päihteiden käyttö liittyy rikollisuuteen.
Osa vangeista on ns. 'pyöröovilaisia', jotka pyörivät erilaisten laitosten ja vankilan välimaastossa, eräänlaisessa Bermudan kolmiossa. Heitä on satoja ellei tuhansia, he ovat melkein nimeltä tuttuja kaupungin toimeentulotuen ja ensiapupoliklinikoiden työntekijöille.
Osa meistä ns. kunnon kansalaisista pitää heitä rikollisina ja osa ainoastaan ihmisinä, joilla ei ole edellytyksiä pärjätä tässä yhteiskunnassa ilman tukea ja apua.
Pitemmäksi ajaksi vankilaan joutuvilla on paremmat mahdollisuudet saada kuntoutusta. Pitkä-aikaisvangeilla on siis paradoksaalisesti paremmat mahdollisuudet päästä uuden elämän alkuun.
Markku Heikkisen seurassa keskustelemassa ovat Kriminaalihuollon tukisäätiön toiminnanjohtaja Jukka Mäki, Oikeusministeriön neuvotteleva virkamies Aarne Kinnunen ja Espoon johtava sosiaalityöntekijä Jaana Leppäkorpi.
Lisäksi puhelinhaastattelussa mukana ovat Rolf Rautiainen Sininauhasäätiöstä ja syyttäjä Jussi Ohisalo.
(YLE Radio 1 ti 22.7.2008 klo 9.06-10.00)
KUUNTELE: http://areena.yle.fi/toista?id=1383810
Markku Heikkinen kysyy heinäkuun lopun tiistaina, miten vankien olot Suomessa ovat kehittyneet vuosi vankeuslakiuudistuksen ja vankiloiden organisaatiouudistuksen jälkeen?
Vanhan 'tiiliterapian' parantavaan vaikutukseen ei usko kukaan. Onkin havaittu, että vangit tarvitsevat tukea ja koulutusta niin muurien sisällä kuin ulkopuolella. Silti he kokevat olevansa heitteillä.
Vankiloiden kautta pyörähtää vuosittain noin 7 000 vankia. Vankeja on edelleen yli 30 prosenttia enemmän kuin 1990-luvun lopussa.
Vapautuvat vangit ovat yksi yhteiskuntamme köyhimmistä, syrjäytyneimmistä ja sairaimmista ihmisryhmistä. Monien lapsuusajan ongelmat ovat suuret, päihdeongelmat suuret ja asunto-ongelmat suuret.
Inhimillistä vajetta on kaikesta, myös koulutuksesta. Rikollisuuden tiedetään olevan yleisempää rikoksesta tuomittujen kuin ei-rikollisten lapsilla. Jossain määrin rikos siirtyy sukupolvien välillä. Päihteiden käyttö liittyy rikollisuuteen.
Osa vangeista on ns. 'pyöröovilaisia', jotka pyörivät erilaisten laitosten ja vankilan välimaastossa, eräänlaisessa Bermudan kolmiossa. Heitä on satoja ellei tuhansia, he ovat melkein nimeltä tuttuja kaupungin toimeentulotuen ja ensiapupoliklinikoiden työntekijöille.
Osa meistä ns. kunnon kansalaisista pitää heitä rikollisina ja osa ainoastaan ihmisinä, joilla ei ole edellytyksiä pärjätä tässä yhteiskunnassa ilman tukea ja apua.
Pitemmäksi ajaksi vankilaan joutuvilla on paremmat mahdollisuudet saada kuntoutusta. Pitkä-aikaisvangeilla on siis paradoksaalisesti paremmat mahdollisuudet päästä uuden elämän alkuun.
Markku Heikkisen seurassa keskustelemassa ovat Kriminaalihuollon tukisäätiön toiminnanjohtaja Jukka Mäki, Oikeusministeriön neuvotteleva virkamies Aarne Kinnunen ja Espoon johtava sosiaalityöntekijä Jaana Leppäkorpi.
Lisäksi puhelinhaastattelussa mukana ovat Rolf Rautiainen Sininauhasäätiöstä ja syyttäjä Jussi Ohisalo.
YLERADIO1 Vasemmiston isänmaa
Suomalainen vasemmisto ja isänmaa
(YLE Radio 1 ti 29.7.2008 klo 9.06-10.00)
KUUNTELE: http://areena.yle.fi/toista?id=1395624
Vuonna 1903 Forssan kokouksessa Suomen sosialidemokraattinen puolueomaksui sosialistisen ohjelman. Silloin katsottiin, että ainoastaanitsenäinen Suomi voisi tarjota olosuhteet, joissa työväenliikkeentavoitteet toteutuisivat. Venäjän Tsaarin pakkovallasta ja senaatin ylikävelemisestä tahdottiin eroon vasemmallakin.
Kansalaissota aiheutti katkeruutta ja vihaa punaisten ja valkoistenvälille ja työväenliikkeen keskuuteen. Toiset halusivat suomalaiseensosialismiin toisen kommunismiin ja Neuvosto-Suomeen. Suomenkommunistinen puolue perustettiin 29.8.1918. Se tavoitteli vallankumouksenkautta työväen diktatuuriin ja tähtäsi porvarillisen valtionhävittämiseen. Sdp oli maltillisempi ja vasta itsenäistyneen Suomenhallitusmuodon kannalla. SKP:ssäkin tajuttiin varhain, ettei edessosialististen valtioiden välillä kansallisuusrajojen poistaminen kävisihelposti. Itsenäisyysaate miellytti suomalaista työväestöä.
Työväenpuolueiden kannattajien isänmaallisuutta on vähäteltyporvarillisten puolueiden ja luterilaisen kirkonkin taholta.Porvaripuolueet ovat kommunismin pelossaan osana Lapuan liikettäkinyrittäneet pistää kapuloita suomalaisen vasemmiston,sosialidemokraattienkin toimintaan. Vasta talvi- ja jatkosodanjuoksuhaudoissa kansalaissodan halki lyömä kansa löysi tien dialogiin.Rauhanehtojen mukaan tuli kommunistien toiminta tuli nyt lailliseksi. SKDLperustettiin vasemmistolaisten yhteiseksi rintamaksi. Siitä alkoi Sdp:n jaSkp:n ja SKDL:n keskinäinen viivytystaistelu työväenluokan äänistä,vallasta ammattiyhdistysliikkeessä ja ulkosuhteista itään ja länteen.
On sanottu, että taistelua kommunismia vastaan ohjattiin Suomessa toisentyöväenpuoleen SDP:n riveistä. Vastakkain oli aluksi demareidenhallitusyhteistyöhön tähdännyt sosiaalireformistinen linja ja kommunistienradikaalimpi luokkataistelun tie. Tosiasiassa linjoja tai ojentautumistakohti suomalaista sosialismia oli lukuisia Unkarin ja Prahan tapahtumienjälkeen. Kalevi Kivistö edusti 70-luvulla SKDL:n johdossa Ele Aleniuksenkanssa kolmatta tietä, joka muistutti utopioistaan huolimatta jotenkinMauno Koiviston pragmaattisempaa, realistista linjaa.
Isänmaasta ja vasemmistolaisuudesta ennen ja jälkeen kansalaissotaa,talvi- ja jatkosodan vaiheissa sekä sosialismin hegemonian 70-luvulla ovatMarkku Heikkisen seurassa keskustelemassa ministeri Kalevi Kivistö, SKDL:nentinen puheenjohtaja, Anna Kontula, tutkija ja Vasemmistoliitonkaupunginvaltuutettu sekä tutkija Mikko Majander, joka kirjoittaa Sdp:nhistoriaa. Mistä tässä taistelussa kohti vasemmistolaisempaa Suomea onollut kyse? Mistä tunnet sä isänmaallisen toverin?
(YLE Radio 1 ti 29.7.2008 klo 9.06-10.00)
KUUNTELE: http://areena.yle.fi/toista?id=1395624
Vuonna 1903 Forssan kokouksessa Suomen sosialidemokraattinen puolueomaksui sosialistisen ohjelman. Silloin katsottiin, että ainoastaanitsenäinen Suomi voisi tarjota olosuhteet, joissa työväenliikkeentavoitteet toteutuisivat. Venäjän Tsaarin pakkovallasta ja senaatin ylikävelemisestä tahdottiin eroon vasemmallakin.
Kansalaissota aiheutti katkeruutta ja vihaa punaisten ja valkoistenvälille ja työväenliikkeen keskuuteen. Toiset halusivat suomalaiseensosialismiin toisen kommunismiin ja Neuvosto-Suomeen. Suomenkommunistinen puolue perustettiin 29.8.1918. Se tavoitteli vallankumouksenkautta työväen diktatuuriin ja tähtäsi porvarillisen valtionhävittämiseen. Sdp oli maltillisempi ja vasta itsenäistyneen Suomenhallitusmuodon kannalla. SKP:ssäkin tajuttiin varhain, ettei edessosialististen valtioiden välillä kansallisuusrajojen poistaminen kävisihelposti. Itsenäisyysaate miellytti suomalaista työväestöä.
Työväenpuolueiden kannattajien isänmaallisuutta on vähäteltyporvarillisten puolueiden ja luterilaisen kirkonkin taholta.Porvaripuolueet ovat kommunismin pelossaan osana Lapuan liikettäkinyrittäneet pistää kapuloita suomalaisen vasemmiston,sosialidemokraattienkin toimintaan. Vasta talvi- ja jatkosodanjuoksuhaudoissa kansalaissodan halki lyömä kansa löysi tien dialogiin.Rauhanehtojen mukaan tuli kommunistien toiminta tuli nyt lailliseksi. SKDLperustettiin vasemmistolaisten yhteiseksi rintamaksi. Siitä alkoi Sdp:n jaSkp:n ja SKDL:n keskinäinen viivytystaistelu työväenluokan äänistä,vallasta ammattiyhdistysliikkeessä ja ulkosuhteista itään ja länteen.
On sanottu, että taistelua kommunismia vastaan ohjattiin Suomessa toisentyöväenpuoleen SDP:n riveistä. Vastakkain oli aluksi demareidenhallitusyhteistyöhön tähdännyt sosiaalireformistinen linja ja kommunistienradikaalimpi luokkataistelun tie. Tosiasiassa linjoja tai ojentautumistakohti suomalaista sosialismia oli lukuisia Unkarin ja Prahan tapahtumienjälkeen. Kalevi Kivistö edusti 70-luvulla SKDL:n johdossa Ele Aleniuksenkanssa kolmatta tietä, joka muistutti utopioistaan huolimatta jotenkinMauno Koiviston pragmaattisempaa, realistista linjaa.
Isänmaasta ja vasemmistolaisuudesta ennen ja jälkeen kansalaissotaa,talvi- ja jatkosodan vaiheissa sekä sosialismin hegemonian 70-luvulla ovatMarkku Heikkisen seurassa keskustelemassa ministeri Kalevi Kivistö, SKDL:nentinen puheenjohtaja, Anna Kontula, tutkija ja Vasemmistoliitonkaupunginvaltuutettu sekä tutkija Mikko Majander, joka kirjoittaa Sdp:nhistoriaa. Mistä tässä taistelussa kohti vasemmistolaisempaa Suomea onollut kyse? Mistä tunnet sä isänmaallisen toverin?
YLERADIO 1 SOSIAALITURVA ON OIKEUTEMME- häh!
Onko sosiaalityö lamassa?
(YLE Radio 1 tiistaina 19.8.2008 klo 9.06 - 10.00.)
KUUNTELE: http://areena.yle.fi/toista?id=1438188
Ihmisten auttaminen sosiaalityön keinoin on vaativaa työtä joka myös maksaa. Mutta onko sosiaalityössä vielä virtaa ja asennetta?
Sosiaaliasiamiehen tulee auttaa kuntalaista, joka kokee pudonneensa turvaverkostosta. Hän auttaa myös viranomaista löytämään asiakkaansa, jos tämä on hänet kadottanut. Sosiaaliasiamiesten raportin mukaan varsinkin toimeentulotuen asiakkaiden palvelu on heikentynyt Helsingissä. Ei ole päivänselvää, että kuntalainen kohtaisi sosiaalityöntekijän kasvokkain. Resursseja ei ole siihen, että asiakkaiden elämäntilannetta katsottaisiin hyvin kokonaisvaltaisesti.
Sosiaalivirasto tekee Helsingissä vuodessa noin 200000 toimeentulotukipäätöstä. Asiakkaina on 35000 kotitaloutta, joissa on yhteensä 51000 henkilöä. Tämä ei ole nippelikauppaa. Kysymys on ihmisen elämän arvosta.
Tänään Helsingin jokaisessa poliisipiirissä on jo mukana sosiaalityöntekijä, joka pääsee suoraan kentällä kohtaamaan kuntalaisten ongelmia. Moniongelmaisten kuntalaisten todellisuuden kohtaaminen on vaativaa työtä, johon terveyskeskuslääkäritkin voivat uupua huonosti valmistautuneina.
Sosiaalivirastossa operoivia sosiaalityöntekijöitä on syytetty piiloutumisesta toimistopöytien ja liikennevalojen taakse. Sosiaalityökin kaipaa uusia innovaatioita. Vuonna 2006 kunnallisen sosiaalipolitiikan innovaatiopalkinto annettiin Kumppanina kentällä –ohjelmalle, jonka näkyvin aikaansaannos on Alppilan Kumppanuustalo Hanna, jossa viranomaiset, asukkaat, järjestöt ja oppilaitoksettoimivat yhteistyössä. Talo myös työllistää toimijoitaan ja luo uudenlaista sosiaalityötä kaikkein huono-osaisimpien ihmisten aseman parantamiseksi.
Kaupunginhallitus määrää sosiaalityön rahojen raamituksesta, jotka ylittyvät. Miksi sosiaalityön resursseja ei laiteta kuntoon? Uskotaanko vielä, että sosiaalityöllä muutetaan maailmaa?
Markku Heikkisen vieraina sosiaaliohjaaja Marjatta Vesterinen Kumppanuustalo Hannasta, Helsingin sosiaaliasiamies Lilli Autti, sosiaalityön tutkija Laura Yliruka, sekä kaupunginvaltuutettu Sirkku Ingervo, sosiaalilautakunnan jäsen.
(YLE Radio 1 tiistaina 19.8.2008 klo 9.06 - 10.00.)
KUUNTELE: http://areena.yle.fi/toista?id=1438188
Ihmisten auttaminen sosiaalityön keinoin on vaativaa työtä joka myös maksaa. Mutta onko sosiaalityössä vielä virtaa ja asennetta?
Sosiaaliasiamiehen tulee auttaa kuntalaista, joka kokee pudonneensa turvaverkostosta. Hän auttaa myös viranomaista löytämään asiakkaansa, jos tämä on hänet kadottanut. Sosiaaliasiamiesten raportin mukaan varsinkin toimeentulotuen asiakkaiden palvelu on heikentynyt Helsingissä. Ei ole päivänselvää, että kuntalainen kohtaisi sosiaalityöntekijän kasvokkain. Resursseja ei ole siihen, että asiakkaiden elämäntilannetta katsottaisiin hyvin kokonaisvaltaisesti.
Sosiaalivirasto tekee Helsingissä vuodessa noin 200000 toimeentulotukipäätöstä. Asiakkaina on 35000 kotitaloutta, joissa on yhteensä 51000 henkilöä. Tämä ei ole nippelikauppaa. Kysymys on ihmisen elämän arvosta.
Tänään Helsingin jokaisessa poliisipiirissä on jo mukana sosiaalityöntekijä, joka pääsee suoraan kentällä kohtaamaan kuntalaisten ongelmia. Moniongelmaisten kuntalaisten todellisuuden kohtaaminen on vaativaa työtä, johon terveyskeskuslääkäritkin voivat uupua huonosti valmistautuneina.
Sosiaalivirastossa operoivia sosiaalityöntekijöitä on syytetty piiloutumisesta toimistopöytien ja liikennevalojen taakse. Sosiaalityökin kaipaa uusia innovaatioita. Vuonna 2006 kunnallisen sosiaalipolitiikan innovaatiopalkinto annettiin Kumppanina kentällä –ohjelmalle, jonka näkyvin aikaansaannos on Alppilan Kumppanuustalo Hanna, jossa viranomaiset, asukkaat, järjestöt ja oppilaitoksettoimivat yhteistyössä. Talo myös työllistää toimijoitaan ja luo uudenlaista sosiaalityötä kaikkein huono-osaisimpien ihmisten aseman parantamiseksi.
Kaupunginhallitus määrää sosiaalityön rahojen raamituksesta, jotka ylittyvät. Miksi sosiaalityön resursseja ei laiteta kuntoon? Uskotaanko vielä, että sosiaalityöllä muutetaan maailmaa?
Markku Heikkisen vieraina sosiaaliohjaaja Marjatta Vesterinen Kumppanuustalo Hannasta, Helsingin sosiaaliasiamies Lilli Autti, sosiaalityön tutkija Laura Yliruka, sekä kaupunginvaltuutettu Sirkku Ingervo, sosiaalilautakunnan jäsen.
YLERADIO 1 Yhdyskuntarakenteen tiivistäminen
Asuntoja pelloille, palveluita moottoriteille
(YLE Radio 1 uusinta ti 9.9.2008, ensilähetys ti 17.6. klo 9.06 - 10.00)
KUUNTELE: http://areena.yle.fi/toista?id=1480070
Asuntoja rakennetaan nurmijärvien pelloille, jonne luvataan palveluita mutta joita ei kuulu eikä näy.
Tiivis, kaupunkimainen rakentaminen olisi ekologisesti järkevintä, mutta sitä eivät päättäjät, kaavoittajat ja rakentajat Suomessa halua.
Missä siis viipyy yhdyskuntarakenteen tiivistäminen?
Tiiviyden lisäksi suomalaiseen rakentamiseen tarvitaan väljyyttä valon mennä paikkoihin missä rahan ja vallan asioita suhmuroidaan kavereiden kesken.
Vaalirahoituskohu on nostanut esille tämän suomalaisenkin yhteiskunnan läpinäkyvyyden heikon kohdan, kaavoituksen. Siinä yhtyvät taloudellisen ja poliittisen vallan intressit.
Eri asia on, meneekö marketin, asuinalueen ja palveluiden rakentaminen lain kirjaimen vai lain hengen mukaan.
Suoraan lähetykseen Markku Heikkisen seuraan tulevat ministeri Jan Vapaavuori, yrittäjä Ben Grass sekä Uudenmaan Ympäristökeskuksen osastopäällikkö Tarja Laine.
(YLE Radio 1 uusinta ti 9.9.2008, ensilähetys ti 17.6. klo 9.06 - 10.00)
KUUNTELE: http://areena.yle.fi/toista?id=1480070
Asuntoja rakennetaan nurmijärvien pelloille, jonne luvataan palveluita mutta joita ei kuulu eikä näy.
Tiivis, kaupunkimainen rakentaminen olisi ekologisesti järkevintä, mutta sitä eivät päättäjät, kaavoittajat ja rakentajat Suomessa halua.
Missä siis viipyy yhdyskuntarakenteen tiivistäminen?
Tiiviyden lisäksi suomalaiseen rakentamiseen tarvitaan väljyyttä valon mennä paikkoihin missä rahan ja vallan asioita suhmuroidaan kavereiden kesken.
Vaalirahoituskohu on nostanut esille tämän suomalaisenkin yhteiskunnan läpinäkyvyyden heikon kohdan, kaavoituksen. Siinä yhtyvät taloudellisen ja poliittisen vallan intressit.
Eri asia on, meneekö marketin, asuinalueen ja palveluiden rakentaminen lain kirjaimen vai lain hengen mukaan.
Suoraan lähetykseen Markku Heikkisen seuraan tulevat ministeri Jan Vapaavuori, yrittäjä Ben Grass sekä Uudenmaan Ympäristökeskuksen osastopäällikkö Tarja Laine.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
